torstai 19. syyskuuta 2013

Digitaalinen pankki on jo täysin totta

Yli 90 prosenttia pankkipalveluista hoidetaan verkossa 


Palvelujen digitalisoimisesta aiheutuvat hyödyt ovat kiistattomat -  sekä asiakkaalle että pankille. Asiakas voi asioida pankissa silloin kun hänelle sopii ja missä tahansa. Pankkipalveluissa ollaan myöskin pitkällä, mitä tulee käyttäjäystävällisyyteen. Tuote- ja palvelukehitys tapahtuu asiakaslähtöisesti ja se seuraa tarkasti asiakkaiden käyttäytymisen muutoksia.

Osuuspankin Tero Pulkkinen esitteli
Mikkelin työpajassa digitaalisten
palveluiden kiistattomia hyötyjä.
Osuuspankin mobiilisovelluksia on esimerkiksi tähän mennessä ladattu jo 317 00 kappaletta. Vastaavasti Osuuspankin verkkosivuilla tapahtuu päivittäin jopa 450 000 asiakaskontaktia. Nämä luvut kertovat ehdottomasti siitä, että palveluiden käyttötavat ovat muuttuneet. Ja näihin kulutustottumuksiin me pyrimme vastaamaan jatkuvasti kehittämällä paveluitamme asiakkaitamme paremmin palveleviksi, toteaa Suur-Savon Osuuspankin aluejohtaja Tero Pulkkinen

Pankki vastaavasti pystyy kohdentamaan resurssejaan tehokkaammin esimerkiksi asiantuntijapalveluihin, huomauttaa Pulkkinen.

Digitaalinen pankki on siis täysin totta - miksei voisi siis olla kokonainen kaupunkikin?







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti