 |
Pirkko Karjalainen toimii Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtajana.
Hän nosti Helsingissä 5.9. järjestetyssä työpajassa esiin vanhukset
digitaalisen kaupungin palveluiden käyttäjänä ja piti erityisen tärkeänä,
että älykästä kaupunkia rakennettaessa huomioidaan myös vanhukset. |
Sähköinen asiointi on tätä päivää. Se helpottaa arkea, parantaa virastojen ja pankkien asioinnin saavutettavuutta. Sähköinen asiointi tuo jokamiehen ja -naisen ulottuville paljon sellaista, mitä ei muutama vuosi sitten osattu edes kuvitella. Sähköinen asiointi tuo palveluita järjestävälle julkiselle hallinnolle säästöjä ja tehokkuutta
SADE-ohjelman (sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma) tavoitteiden mukaan. Tässä lyhyesti yleisesti hyviksi arvioidut asiat.
Samalla kuitenkin sähköinen asiointi, digitaaliset palvelut, ylipäätään tietoteknologian ja erilaisten laitteiden tulo osaksi arkea aiheuttaa myös epätietoisuutta ja jopa pelkoa ihmisille. Periaatteessahan lähtökohtana on, että jokaisella kansalaisella on oma tietokone ja hän osaa sen avulla käyttää sähköisiä palveluita. Mutta käytännössä osa meistä on tämän mahdollisuuden ulkopuolella joko osaamattomuuden, haluttomuuden tai jopa taloudellisen syiden vuoksi. Nämä ovat vielä haasteita – jopa suorastaan ongelmia.
Digitaaliset palvelut - mahdollisuus ja haaste
Vanhustyön keskusliiton ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton yhteisessä
KÄKÄTE eli käyttäjälle kätevä teknologia -projektissa selvitettiin pari vuotta sitten 75-89-vuotiaiden teknologian käyttöä ja asenteita. On tärkeätä paneutua myös näihin iäkkäimpiin ikäihmisiin erityisesti sen vuoksi, että kotona-asumisen mahdollisuuksia voidaan varsin merkittävästi helpottaa teknologialla. Jotta se olisi mahdollista, on luonnollisesti jollakin konstilla saatava juuri heille käypäistä teknologiaa – niin sähköiseen asiointiin kuin vaikkapa sosiaaliseen kanssakäymiseen ja kodin turvallisuuteen. Ja myös saatava tämä kaikki hyvä helppokäyttöiseksi ja kohtuuhintaiseksi.
Tuon selvityksen mukaan internetiä käytti noin 25 % 75-79-vuotiaista, 15 % 80-84-vuotiaista ja 6 % 85-89-vuotiaista. Luvut ovat ehkä tästä kohentuneet, mutta tuskin kovin paljoa. Se, mikä on jo suurten ikäluokkien 1940-luvun loppupuolella syntyneille ikääntyville arkipäivää, ei olekaan yhtä selvää 1930-luvulla syntyneille. Jos iäkäs henkilö ei syystä tai toisesta pysty käyttämään tietokonetta tai sähköisiä palveluita, hän tarvitsee siinä apua ja myös selkeää tietoa erilaisista mahdollisuuksista. Mutta: saako apua ja tietoa ajallaan?
KÄKÄTEttä vapaasti lainaten: ”Tiedonpuute ja epävarmuus näkyivät kuitenkin etenkin teknologian hyödyllisyyttä kysyttäessä. Siitä ei voi olla kiinnostunut, jos siitä ei tiedä riittävästi. Esimerkiksi turvateknologia voisi kiinnostaa ikäihmisiä enemmän, jos sen toiminnasta ja hyödyistä tiedettäisiin laajemmin. Tieto lisäisi todennäköisesti myös valmiutta maksaa arkea helpottavasta teknologiasta. Ikäihmisille suunnatun teknologian on oltava riittävän helppokäyttöistä ja varmasti toimivaa, muuten se ei tuo turvaa ja helpotusta arkeen. Suomessa on paljon ikäihmisiä, jotka eivät saa tarvitsemaansa apua esimerkiksi kotitöissä ja asioinnissa. Sovelluksia ja laitteita tulisikin suunnitella nykyistä enemmän sellaisille kotona-asuville ikäihmisille, joilla ei ole läheisiä ja jotka eivät voi saada läheisiltään apua esim. sähköisessä asioinnissa. Uusille menetelmille olisi siis kysyntää.”
Digitaalisuus tuo vanhusten ulottuville aivan uudenlaisen maailman
Missä kaikessa sähköinen asiointi ja erilaiset sähköiset palvelut voivat olla eri-ikäisille ikääntyville ja heidän läheisilleen sekä julkisten ja yksityisten palveluiden järjestäjille ja tuottajille hyödyksi ? Eikä pelkästään taloudelliseksi hyödyksi, vaan myös arjen helpotukseksi ja iloksikin. Mahdollisuuksia on todella paljon.
Kun ajatellaan kuntaa palveluiden järjestäjänä ja tuottajana, on keskitetty ja hyvin toimiva nettineuvontapalvelu/palveluopas tms. erinomaisen hyödyllistä ja taloudellista sekä kunnalle että kuntalaisille. Sitä tulee täydentää ihan henkilökohtaisesti annettavalla neuvonnalla, mutta suuri osa tiedosta voidaan välittää netissä. Ehkä tämä tuntuu kovin triviaalilta kommentilta, mutta yhä edelleen kunnolliset keskitetyt palveluoppaat näyttävät olevan vähissä. Kun netti on avoinna ympäri vuorokauden, on saavutettavuuskin hyvä. Kannattaa hyödyntää tässä myös kirjastoja, erilaisia oppilaitoksia, palvelutalojen yms. tietotupia ja –nurkkia. Niissä tiedonlähteelle pääsee sellainenkin, jolla ei ole omaa konetta. Avuksi voi ko. paikkoihin hyvällä menestyksellä värvätä myös innokkaita vapaaehtoisia ohjaajia – niin iäkkäämpää kuin nuorempaa väkeä.
Ikäihmisten oman hyvinvoinnin ja yleensä osallistumisen kannalta sähköiset välineet ovat jo nyt avanneet oikeastaan uuden maailman. Yksinäinen voi keskustella kaverin kanssa vaikka maailman ääriin chattaillen ja skypettäen. Tähän kannattaa innostaa – yksinäisiä ikäihmisiä on paljon. Vanhustyön keskusliitto kantaa yhdessä monien kumppanien kanssa kortensa tähän kekoon 8.10. tänä syksynä, jolloin on ensimmäinen suomalainen SeniorSurf-päivä, jonka tavoitteena on tehdä tietotekniikkaa ja sen huvi- sekä hyötykäyttöä tutummaksi, surfata sähköisillä aalloilla.
Tasa-arvoinen digitaalinen kaupunki
Koko vanhustyön kentällä puhutaan paljon ihmisten osallisuudesta ja itsemääräämisoikeudesta. Mielestäni tässä on kyse tietynlaisista perusoikeuksista, joiden tulee ulottua kaikkiin. Ei voida puhua ainakaan tasa-arvoisesta osallisuudesta, jos sähköinen asiointi jo lähtökohtaisesti olisi mahdollista vain osalle ihmisiä. Se tulee toteuttaa tavalla, joka on ainakin useimmille omaehtoisesti mahdollista.
Valtakunnallisessa
SADE-ohjelmassa uuden verkkovaikuttamisen työkalut ovat kehitteillä. Onko riittävästi otettu huomioon ne kansalaiset, joille www.otakantaa.fi ”Avoimen valmistelun moderoitu verkkoalusta monipuolisilla työkaluilla” tuntuu hiukan vieraalta?
Itsemääräämisoikeus vanhan ihmisen kohdalla tarkoittaa usein sitä, että hän voi elää tutussa kodissaan tai muuttaa turvalliseksi kokemaansa uuteen kotiin. Silloin esimerkiksi erilaiset interaktiiviset huolenpitoTV:t, turvalattiat, turvarannekkeet, ruoka-automaatit ym. voivat olla erinomainen apu itsenäisyydentunteen säilymiselle. Parhaimmillaan tätä edesauttaa myös turvallinen sähköinen asiointi sosiaali- ja terveyspalveluiden, Kelan, veroviranomaisen tai muiden viranomaisten kanssa. Jos ja kun kaikki hyvä pystytään toteuttamaan selkeällä ja kohtuullisin ponnistuksin ja kustannuksin toteutettavalla tavalla, tuloksena on sekä tyytyväisempi ja omasta osaamisestaan vakuuttunut ikäihminen että kohtuullisemmin kustannuksin ja sujuvasti toteutettu julkinen palvelu. Tässä kuitenkin on kaikkein kriittisin piste: on pidettävä huoli siitä, että ei suurimmalle osalle soveltuvien sähköisten palveluiden kautta ”lyödä ulos” kaikkein heiveröisimpiä vanhuksia.
Pirkko Karjalainen
